Niinhän se meni virallinen laskettuaika ohi torstaina 2.10, kaikista oireiluista huolimatta. Perjantaina 3.10.08 kävimme TYKSissä vielä yhdessä painoarviossa ja käynnistyksestäkin oli ollut puhetta. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin kypsä kuin olimme lääkärin kanssa toivoneet, joten synnärille ei vielä päästy. Osastolla taas oli kuulemma niin täyttä että lääkäri ehdotti viikonloppua kotona ja maanantaina käynnistystä.

Lauantai aamuyöllä heräsin kipeisiin supistuksiin, joita tuli 10minuutin välein. Katselin kelloa joka välissä ja olin toiveikas. Torstaina supistuksia oli tullut pari tuntia putkeen ja sitten ne lopahtivat, nyt tuntui paljon tehokkaammalta ja kun kolmatta tuntia jo vilkuilin kelloa tasaisesti, aloin olla toiveikas. Toiveikkuus osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä neljän tunnin ahkeran supistelun ja kellon tuijottelun jälkeen, nousin ylös ja oireilu loppui siihen. Koko päivän yritin kaikkeni jotta synnytys olisi käynnistynyt, haravoin pihaa ja kuljin ympyrää, tuloksena vain kipeä selkä…

Sunnuntaina ihmettelin vain mihin kaikki oireet katosivat ja aloin henkisesti valmistautua pitkään osastokeikkaan joka alkaisi maanantaina. Ehdin käydä kaikenlaisia vaihtoehtoja mielessäni läpi ja muistelin kaikkia lukemiani ja kuulemiani juttuja siitä kuinka käynnistys on kestänyt useita päiviä, jopa viikkoja. Pitäisikö sittenkin odottaa kotona jos joudun kuitenkin odottamaan osastolla…päätin kuitenkin että enää ei muuteta mieltä, sitä paitsi usempi lääkäri oli sitä mieltä myös ettei masumyyrän kanssa jäädä odottelemaan miten suureksi ehtii kasvaa, viimeisin painoarvio oli jo näyttänyt 4190g.

Maanantai aamuna 6.10.08 olimme osastolla hyvissä ajoin ennen klo 8 kuten oli neuvottu. Jonkin aikaa odoteltuamme saimme tiedon että nimenomaan maanantaisin ei aamulla vielä tapahdu juuri mitään koska lääkäri hoitaa ensin kaikki sektiot. Odottelimme päiväsalissa ja rupattelimme mukavia, sain huonepaikan ja sairaalamekon päälle ja alkoi olla totisesti odottava olo ja samalla ajatus että täällä sitä sitten virutaan.

Klo 11 pääsin lääkärille joka tutki tilanteen, ei edistystä perjantaista, kohdunkaulaa jäljellä vielä vajaat 3cm ja sormelle auki. Lääkäri oli asiallinen ja mukava, ehdotti cytotecillä käynnistystä osastolla koska synnytyssaleissa oli niin ruuhkaista. Tabletti laitettiin ja sen jälkeen menin makoilemaan ohjeen mukaisesti ja lukemaan lehtiä. Isäntä lähti kotiin syömään.

Ei ehtinyt kulua kuin 25min kun napakat supistukset alkoivat ja väli oli heti 5min. Ajattelin mielessäni varovasti että onhan tämä tyhjää parempi ja tiheämpää kuin aiemmin. Paikallaan oleminen alkoi jo olla hankalaa, mutta päätin maata kiltisti ruokailuun asti. Ruokailussa olikin jo varsin haasteellista istua ja syödä. Jos nyt muutenkaan ei ole lautaselle voinut kumarrella valtavan maapallon kanssa, niin nyt supistukset olivat jo sellaisia että makkaran syöminen keskeytyi ja nojailin tuolissa taaksepäin. Mielessäni mietin koko ajan että hyvältä näyttää, toisaalta olin vielä epäileväinen riittääkö tämä.

Kätilö kyseli vointiani ja totesin vaan iloisesti että hyvältä näyttää, tehoaa kyllä. Supistukset olivat jo kivuliaampia ja hain kaurapussin helpottamaan oloa. Kävelin ja kuljin käytäviä, pyörittelin lantiota sängynpäätyyn nojaillen ja jutustelin huonekavereiden kanssa. Numppa soitti puoli kahden aikaan että on pian tulossa. Sanoin että täällä on jo hyvä vauhti päällä, supistuksia tulee kuin junia.

Kaurapussin kanssakin alkoi jo olla aika tuskallista ja aloin kaivata jumppapalloa, joka edellisessä synnytyksessä oli pitkään paras apu. Huonekaveri totesi että kyllä ne varmaan sulle pallon hakee jos haluat, mutta ajattelin että ehdin kyllä vielä pyöritellä pallon kanssa kunhan homma vähän etenee.

Isäntä tuli takaisin klo 14 jälkeen ja aloin kulkea jo ympäriinsä kuin levoton häkkieläin. Hoitajilla vaihtui vuoro ja uusi kätilö tuli tervehtimään ja sanoi että voi tarkistaa tilanteen kun näyttää supistukset aika tehokkailta. Kun sain itseni kammettua selälleni sille pienelle laverille hyllyn alle, tilanne oli äkkiä katsottu. Kohdunkaula hienosti kokonaan kadonnut ja lähes kolmelle sormelle auki. Kätilö sanoi että sikiökalvot tuntuivat jo, että pian voi mennä vedet. Lupasi että seuraava synnytyssali joka vapautuu, on meidän. VAU, ajattelin ja ilmoitin Numpalle innoissani että tää oikeesti etenee hienosti. Siitä mentiin sydänkäyrälle, jossa seisoskelin ja otin suppareita vastaan tehden mitä erikoisempia lantionpyöritys ja venytys liikkeitä. Pari supistusta tuli ja totesin että olo alkaa olla kuin junan alle jääneellä, roikuin välillä Numpan kaulassa ja hengittelin ja kun jäin odottamaan seuraavaa supistusta, vedet lorahtivat lattialle. Taas vilkuiltiin kelloa ja huokailtiin että tämä tosiaan aikoo syntyä tänään, mahtavaa! Kätilö ehti paikalle ja ilmoitti että sai juuri meille salin alhaalta, että vieläkö kävelen itse vai mennäänkö tuolilla. Tuoliin oli istuttava koska käveleminen ei enää edistynyt, supistuksia oli jatkuvasti. Sairaalan jumbositeitä laitettiin useampi kerros housuihin ja lähdettiin menemään. Ei ehditty käytävää pidemmälle kun totesin että vettä tulee ja paljon, olis varmaan ämpäri tarvittu. Koko tuoli ja käytävä lainehti kun uuden supistuksen myötä vettä lorotti aina vaan lisää. Nauratti että masumyyrällä olikin aikamoinen uimahalli. Kätilö haki vielä lisää fyllinkiä ja päästiin jatkamaan matkaa alakertaan.

Synnärillä pyysin jumppapallon heti, koska supistukset olivat jo niin vahvoja etten pystynyt liikkumaan enää. Samalla yritettiin saada taas sydänkäyrää varten anturit pysymään vatsalla, se kuitenkin osoittautui jo lähes mahdottomaksi ja totesin myös ettei jumppapallosta tällä kertaa olisi apua, teki mieli heittäytyä selälleni siihen päälle, vaikka nimenomaan olin ilmoittanut että selälläni en tahdo olla missään vaiheessa…

Tunsin tarvetta päästä pissalle, niinpä menin vessaan. Juuri kun olin tulossa pois, iski sellainen supistus että polvistuin lattialle kontalleni ja yritin tehdä helpottavia liikkeitä. Tuntui siltä etten pääse ylös, mutta onneksi supistus hellitti ja pääsin takaisin huoneeseen.

Kätilö kysyi jos saisi laittaa STAN anturin vauvan päähän, niin saataisiin kunnollista käyrää hetki. Suostuin ja samalla tutkittiin tilanne, kuusi senttiä jo auki. Katsottiin miehen kanssa molemmat kelloon ja todettiin että tämähän etenee vauhdilla, hienoa.

Supistukset yltyivät ja taukoja ei enää juuri ollut, kipu oli huipussaan ja takaraivoon hiipi pelko mitä jos tämä taas kestääkin, en jaksa näitä pitkään. Sanoin kätilölle että nyt ehkä tarvitaan jotain, kipu on jo niin kova etten tiedä miten päin olisin. Kätilö ehdotti ilokaasua, olin ensin vähän epäilevällä kannalla, mutta päätin kokeilla. Muutaman supistuksen huiput hellittivät hieman, mutta sitten tuli taas juna kuin jyrä ja kaasukin alkoi haista epämiellyttävälle. Totesin Numpalle että nyt ei kaasut enää auta, pidä tota ja pyydä kätilö, selässä tuntuu jo paine.

Huoneeseen tulikin heti toinen kätilö joka pahoitteli että omamme oli juuri toisessa salissa auttamassa, mutta hän voi tarkistaa tilanteen. Ja tilanne oli varsin yllättävä taas, täysin auki, pieni reuna kohdunkaulaa vielä, mutta kätilö neuvoi kääntymään kyljelleni, niin se poistuisi. Sain veivattua itseni oikealle kyljelle, näin kun ovesta tuli sisään oma kätilömme ja sanoin saman tien että nyt tämä kyllä syntyy. Mielessäni odotin kieltävää vastausta ja kommentteja että eipäs nyt rouva hosuta, eihän se nyt vielä, mutta kätilö totesi vaan iloisesti että kun supistaa niin anna tulla vaan, tukka näkyy jo. Olin toivonut synnytysjakkaraa käyttööni ja kätilö kysyi josko haluan siirtyä vielä siihen, mutta en enää voinut nousta vaan sanoin että nyt tulee tässä asennossa ja ponnistin. Roikuin Numpan kaulassa ja juttelimme miten hieno tilanne on. Toisella ponnistuksella pää oli ulkona ja kuulin kuinka kätilöt jo juttelivat masumyyrälle. Seuraavalle supistuksella taas ponnistus ja ihme oli tapahtunut, masumyyrä oli ulkona ja klo 16.44. Menikö tähän tosiaan alle viisi tuntia!?!?

Aivan kuin Elias, mutta pieni! Se tosiaan syntyi tänään! Ihanaa! Mahtavaa! Tää onnistui tosi hyvin!

Aku tuhisi kainalossani ja siinä sitten ihmeteltiin isännän kanssa miten upeasti kaikki sujui ja nautittiin vauvahuuruista. Saatiin olla pari tuntia keskenämme koska synnärillä oli tosi kiire. akun syntyessä pieniä sukkia oli kuulemma jo 22kpl taululla ja keskimäärin normaalisti syntyy 10 vauvaa vuorokaudessa.

Olin toivonut että pääsemme kotiin polikliinisesti ja kätilö ilmoitti heti että sen pitäisi kyllä onnistua jos vain lastenlääkäri ehtii tutkia vauvan vielä illan aikana.

Akulle saatiin mittaa 53cm ja painoksi 4150g, pipo 37cm. On se tosiaan ihan vauvan kokoinen ja mahtuu vaatteisiin jotka otin mukaan.

Olo oli mitä mainioin ja suihkussa oli mukava käydä. Lääkäri kävi tutkimassa Akun ja totesi että voimme hyvin lähteä kotiin jos sokeriarvo 6 tunnin iässä on hyvä. Jäimme odottelemaan viimeistä mittausta ja ihastelimme uutta tulokasta. Lastenhoitaja kävi ottamassa kontrolliarvot ja ne olivat hyvät. Kotiin siis päästään kunhan kätilö ehtii tulla antamaan poistumisluvan.

Ruuhka ei näkynyt käytävällä lainkaan, valot huoneessa vilkkuivat kuitenkin koko ajan, joten kun oli kotiin lähdön aika klo 22.44 ei kätilöä näkynyt missään. Odotimme kaikessa rauhassa, vaikka isäntä oli sitä mieltä että pitää jo soittaa kelloa. Itselläni oli kuitenkin levollinen olo koska tiesin pääseväni kotiin, ei se enää minuuteista ollut kiinni. Lastenhoitaja kävi välillä pahoittelemassa ettei kukaan ollut vielä ehtinyt paikalle, heillä oli juuri viisi lasta syntymässä yhtä aikaa…

Klo 23 jälkeen lähdimme viimein kotiin, yö oli rauhallinen ja kotimatka sujui tasaisen hiljaisesti, autuas euforinen olo oli sanoin kuvailematon. Mahtava reissu kaiken kaikkiaan ja aivan ihanat kätilöt joka tilanteessa!