Tänään olin Eliaksen ja Akun kanssa hiihtämässä. Lunta oli tullut yöllä taas lisää ja päästiin hiihtäen kotipihalta asti laduille, yleensä pyöräteillä joutuu kuitenkin taipumaan hiekotukseen tai lumenpuutteeseen, mutta nyt teimme ladun puhtaaseen lumeen iloisesti hiihdellen.

Aku simahti jo eteisessä liinaan joten pistin kantotakin hupunnyörit piukkaan ja nautin Elkun seurasta. Mukava ilma, vaikka vähän tihutti vettäkin. Hiihtelimme tasaista tahtia ja jutustelimme. Välillä kyselin vieläkö jatketaan ja aina vaan iloinen vastaus kuului ja matka jatkui. Välillä hämmästellen ihastelen Elkun taitoja, poika on taas kehittynyt suksilla valtavasti ja matka sujuu joutuisasti. Mäet ovat tietysti hurjapään lempipaikkoja ja niistä lasketaan sujuvasti.

Matka jatkui aina vaan ja lopulta olimme kiertäneet koko lenkin. Onpa mukavaa, hiihdimme vielä kotiin, mutta nyt oli traktori jo ehtinyt aurata pyörtien, joten loppumatka jalkauduttiin. Sukset kainaloon ja menoksi. Kuvittelin että Elkku olisi kaivannut apua suksien kantamiseen, mutta ei. Poika nappasi sukset jalastaan ja kaappasi kainaloon ja kantoi kotiin asti.

Kehuin ja kiitin mukavasta retkestä. Hiljaa mielessäni ajattelin, jospa tästä alkaisi taas uusi kausi, joka sisältäisi vähemmän äkäpussi puuskia ja kiukuttelua. Saattaa olla että iskee vielä rajustikin, mutta nyt on äiti ylpeä ja onnellinen :)