Viime viikkoina on ollut henkisesti aika raskasta ja kevään viimeiset kisatkin tuli käytyä läpi puolikuntoisena. Koskaan en ole niin kiukutellut pelikentällä tai ollut turhautunut kaikkeen. Allergiaa vaiko flunssaa, tiedä häntä, mutta päähän otti lähes kaikki.

Alkuviikolla Eliaksen kanssa koettuja raivareita alkoi olla jo yhdessä päivässä niin monta, että konsultoin äitiä ja tyhjensin tuntoja. On se ihanaa kun on äiti jolle voi itkeä ja kertoa ilot, kiitos :)

Keskiviikkona oli kaunis aurinkoinen päivä ja päätin että tomaatintaimet pääsevät hetkeksi aurinkokylpyyn terassille. Illalla oli luvassa Alinan jumpan kevätnäytös ja siihen valmistauduttiin. Itselläni oli erikoinen olo, mutta ajattelin sen johtuvan nälästä kun oli tullut syötyä aika kevyesti. Lepäsin hetken ennen esitystä kun isäntä oli kotona ja lähdimme lopulta esitykseen. Pääsimme koulun pihaan ja nousin autosta ylös todetakseni samalla että vatsa on ihan kuralla. Hyppäsin samantien takaisin autoon ja ajoin kotiin vaatteita vaihtamaan. Kotiovella muistin että juuri tänään jätin avaimet kotiin, niinpä soitto että saisin avaimet...itku siinä sitten jo tuli, voiko vielä mennä huonommin, nytkö hajoan lopullisesti?!?
Vaihdoin vaatteet ja palasin koululle, jospa vielä näkisin esityksen, mutta Alinan osuus oli juuri ohi kun ehdin paikalle...osa tuli talteen videolle, mutta sitten kamerasta oli loppunut paristot, tietysti.

Kotona olo meni taas huonommaksi ja ramppasin vessassa tiheästi. Iltasuihkuun pääsin kunnes pahaolo päätti tulla ulos myös yläkautta...totaalityhjennyksen jälkeen helpotti ja sain nukuttua. Aamulla olo oli jo parempi vaikkakin heiveröinen. Ja sitten muistin- tomaatit- eipä tainnut yöllä aurinko paljon niillekään paistaa :/ Niinpä on nyt taimet surkeina, mutta en jaksa välittää, tauti oli tässä kohtaa niin yllättävä ja raju, ettei tomaattien menetys enää jaksa hetkauttaa, saahan niitä taimia kaupasta, eikö?

Näin komeasti olin tähän asti saanut taimet kasvamaan...nuo lurpahtaneet huitulat on salaattikokeiluja, mutta niillä oli liian lämmin kaiken aikaa sisällä. Kohta olis tarkotus päästä kasvimaalle kylvöpuuhiin, ehkä jopa huomenna jos olo sen jo sallii :)

1241709536_img-d41d8cd98f00b204e9800998e