Kudontatuvalla on ollut hiljaista toimestani. Vaikka kuvittelin tekeväni kaikenlaista kuluneen vuoden aikana, enpä ole juuri ehtinyt asiaa ajatella. Kesällä oli niin paljon puuhaa ettei kutomista ehtinyt edes ajatella. Syksy toi tullessaan kuitenkin taas päätökset tehdä lisää mattoja sekä paljon muuta, materiaaliakin kun löytyy rappujen alta aika pitkälle.

Ensitöikseni kudoin yhden vanhan pajuliinan loimen(rohdinlankaa) pois puista ihan huvikseni kun muut eivät olleet halukkaita. Koska pajuja ei ollut valmiiksi kerättynä ja työhön piti päästä heti, mietin mitä tilalle...aluksi meinasin hyödyntää lasten huonot puukynät, mutta ne osoittautuivat liian lyhyiksi, niillä oli siis sittenkin voinut piirtää jotain.
Kauppareissulla löysin sopivaa köyttä jonka pätkin ja kudoin liinan ja pannunalusen. Köydenpäät hoksasin avata vasta kun mietin miten saisin ne pysymään kauniisti.
Kiitos vinkistä asianomaiselle, tämä on saanut ihastusta kerrakseen ja tykkään itsekin. Nämä menevät kuitenkin joululahjaksi kun ovat meille väärän väriset.
Tosin, sinisenä mietin tätä jo somistamaan vessan seinää, mutta boordin takia ei sopinut sinnekään ;)

Niin tuo alempi pannunalunen on tehty moppilangan kanssa kun köysi loppui ja loimea riitti vielä tuon verran. Moppilangatkin on nyt avattu(kiitos ystävälle ;D) ja kunhan ehdin, lyhennän langat vielä tasamittaisiksi.