Tämä talvi on saanut osaltani jo paljon ylistystä, mutta jatkan sitä taas :)
Ei ole tekemisen puutetta kun miettii vaan mitä kaikkea ehtii tekemään lasten kanssa. Viikonloppuna ihasteltiin lumisia puita(taas kerran), joissa tänä talvena on ollut lähes koko ajan mahtava lumipeite. Saman lumipeitteen vuoksi taitaa meillä sähköt olla enemmän tai vähemmän katkolla...mutta palatakseni siis puihin

Lumisessa metsässä oli mahtavaa pulkkailla ja hakea kerholainen kotiin. Aku yritti välillä itse vetää pulkkaa paksussa hangessa, mutta paksut hanskat hankaloittivat hommaa aika lailla. Yritä itse liikkua kun päälle on vedetty neljä kerrosta vaatetta :D

Pulkkamäessä vauhti ei huimaa kun Alina osaa ohjata oikeaan suuntaan ja auttaa usein myös ylös.

Eliaksen kelkkailu on niin hurjaa että mieluummin katson varovasti sivusta ja toivon parasta. Hienosti kyllä osaa painottaa itsensä niin että kelkka tottelee hienosti kuskia.

Tänään pysyteltiin sisällä puolipakolla ja yritettiin häätää flunssaa. Katsotaan auttoiko. Huomenna ei malteta enää olla sisällä jos pakkanen on yhtä leuto kuin tänään, eli noin -10C. (Meidän mittarissa tämän talven kylmin lukema oli -27.3C)