Piipahdimme viime viikolla pitkän viikonlopun verran Sveitsissä ystäväperheen luona. Reissu sujui todella hienosti ja mukavasti kaikin puolin. Lentojen aikana pitelin nukkuvaa lasta sylissäni ja ajattelin että onpas helppoa. Isommat kun malttoivat myös yllättävän hyvin istua paikoillaan. Baselissa ehdimme nähdä yllättävän paljon näinkin lyhyessä ajassa, ilman minkäänlaista stressiä tai tiukkaa aikataulua. Vuorilla maisemat olivat tutummat, ne joissa vietin nuoruudessa monta kesää.

Tässä vähän maisemaa, josta isäntäkin oli otettu ja bongasi meille jo tonttipaikan kesämökkiä varten tuolta vuoren huipulta ;D *vitsi*

Ja nyt ollaan ehditty jo palata arkeen. Lähinnä tämä viikko on mennyt ihastellessa omaa pihaa joka alkoi reissun aikana rehottaa ja vihertää oikein kunnolla. Hellettä on riittänyt ja sain istutusalueen valmiiksi jota aloittelin ennen reissua. Tänään sain myös kasvimaan laitettua lähes valmiiksi, sipulit puuttuu vielä kun ne oli loppu Prismasta. Aika ei oikein vaan vuorokaudessa riitä kaikkeen ja vaikka uhmasin hurjaa hyttysjoukkoa, en saanut ihan kaikkea kuntoon...huomenna urakka jatkuu, heti kun ollaan selvitty lentisturnauksesta ja kirpparin tyhjennyksestä ja ja...

Kuvia edistyksestä tulossa heti kun nettiyhteys saadaan kuntoon, tämä puhelimen välityksellä tuleva on vähän hidas ja rasittava suurten kuvien kanssa ;)