Niinpä niin, nautimme marraskuun alussa Turkin lämmöstä. Reissuun lähdettiin pyhäinpäivän harmaassa säässä kimppataksilla jossa lämpötila oli korkea. Lento ilmoitettiin heti lähteväksi myöhemmin kuin piti, mutta se ei tahtia haitannut. Lapset jaksoivat hienosti kaiken aikaa, Alina kärsi jälleen korviensa kanssa laskunaikana, mutta muuten meni hienosti(tosin olin kuvitellut neulovani Alinan sukkia koko lennon ajan, mutta se kiellettiin). Pojat nukkuivat jo lentokoneessa, heräsivät keskellä yötä ja sitten odoteltiin laukkuja Antalyan kentällä. Siinä odotellessa alkoi itsellekin tulla väsy ja toivoi pääsevänsä pian hotellille. Pitkän odottelun jälkeen saimme kaikki matkatavarat ja pääsimme bussiin. Kävi mielessä että hotelli olisi ollut lähistöllä, mutta kuulimme bussimatkan kestävän tunnin, joten lapset kävivät nukkumaan. Itse ihmettelin ettei sillä hetkellä väsyttänyt enempää ja kun hotellille päästiin, isommat lapset saatiin hereille ilman kiukkua ja Aku posotteli uniaan rattaissa. Hotelli oli loistelias myös yövalaistuksessa. Huoneisiin päästiin ja pikaisen peseytymisen jälkeen päästessämme vihdoin nukkumaan, vilkaisin kelloa 03.50.

Seuraavana aamuna heräsin oranssiin valoon joka kajasti verhojen läpi. Muut nukkuivat mutta en malttanut olla raottamatta parvekkeen ovea. Maisemat olivat huikeat :)

Aamiaiselle pääsimme yllättävän mukavasti ja vastassamme oli herkkuja toisensa perään. Tuskin valehtelen tai liioittelen jos sanon että oli sen sataa sorttia josta valita ja muutama niiden lisäksi. Lapset hakivat vuorotellen pannaria, lettuja, vohveleita ja croisantteja suklaatahnan kanssa.

Viikon aikana nautimme hotellin hienosta ympäristöstä ja uimme välimeressä. Koska myös Turkissa on "talvi" uima-altaan vesi oli ehtinyt jäähtyä sen verran ettei siinä nautiskellen uinut kukaan(+17). Tässä kohtaa en oikein ymmärrä talvea, sillä päivälämpötilat olivat +26 ja +30 asteen välillä, öisin lämpötila laski +11 asteen tienoille. No, meressä lämpöä riitti jopa minulle(+23),hotellin ranta oli loistava ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuulettomalla ilmalla rantaankin tuli sopivia aaltoja, eikä tarvinnut pelätä lasten huuhtoutuvan niiden mukana ;)
Tehtiin muutama retki mm. tutustuttiin Turkkilaiseen maaseutuun, vuoristoon,kouluun ja kaupunkibasaariin. Jokilaivallekin päästiin ja tehtiin lähituttavuutta papukaijan kanssa.

Tässä eräällä vesiputouksella koko perhe "palelemassa". Kesäisin vedessä voi uida, mutta nyt se oli lähes avantokelpoista ja viilensi ympäröivän ilman myös aika tehokkaasti.




Viikon aikana tuli syötyä varmasti yhtä paljon kuin jouluna. Lapset pääsivät joka ilta halutessaan minidiskoon tanssimaan ja muutenkin tekemistä riitti kaikiksi päiviksi enemmän kuin ehdittiin toteuttaa.

Kaikkialle pääsimme kulkemaan helposti koko porukan (5aikuista, 3 lasta, pyörätuoli ja rattaat)kanssa ja ihmiset olivat ystävällisiä. Viihdyimme hyvin ja viikko tuntui aivan liian lyhyeltä. Aku jaksoi viikon olla iloinen ja vastata kaikkien läpyihin, poskien taputteluihin ja hymyihin, mutta kotiinlähtö päivänä riitti ja ilmoitti ettei halua enää samanlaista kohtelua ja hänet jätettiin rauhaan. Kotimatkakin sujui ongelmitta, mitä nyt taksissa meinattiin paahtua hengiltä kun lämmitys jumitti ja hermot sitä myöten kiristyi. Selvittiin kuitenkin kotiin ja päästiin ennen puoltayötä omaan sänkyyn nukkumaan. Ensilumesta oli vielä rippeet tienvarsilla.

Sunnuntaina olimme Club for fiven konsertissa joka oli mahtava, mitäs muutakaan. Täydensin levykokoelmamme ja Alinan kanssa haettiin vielä nimet koko poppoolta levynkanteen muistoksi neidin ensimmäisestä live konsertista.

Arki alkoi vauhdikkaasti lasten kanssa, mutta loppuen lopuksi oli ihan kiva tulla kotiinkin. Tosin perjantai onnistui keräämän kaikki huonot karmat itseensä ja Aku nosti kovan kuumeen. Pötkötteli aamupäivän ja lepäili sylissäni. Juuri kun ajattelin että pian tulee Elias kotiin, sain soiton eskarista ja kuulin että poika on lähdössä terveyskeskukseen paikattavaksi kun oli horjahtanut kaapinkulmaan. Vaikka en ole kovinkaan hysteeristä sorttia, huomasin kulkevani ympyrää kotona kurkkien ikkunoista, vahtien milloin taksi tuo pojan kotiin. Ensimmäinen kerta kun oma lapsi on tällaisessa tilanteessa enkä ole vieressä. No onneksi oli tutun eskariavustajan kanssa...
Lopulta Elias tuli kotiin ja avustaja kehui että oli ollut erittäin reippaana ja että tikkejä on ainakin kolme. Yllättävän kivuton pää on ollut ja viikonloppu otettiinkin rauhallisesti kaikin puolin Akun kuumeillessa. Jopa super-ninja-taistelu-hyppy-breikkaaja Elias on ymmärtänyt päävammansa vakavuuden ja on malttanut olla suht rauhallisesti.
Tänään suihkun jälkeen otettiin Eliaksen päästä suojana ollut sidetollo pois. Alta paljastui komeat tikit joista nuori herra on lähinnä ylpeä. Olin laskevinani viisi tikkiä, mutta kuvaa katsoessani jäin pohtimaan mahtaako oikeassa reunassa olla vielä kuudeskin...

Onneksi selvittiin taas säikähdyksellä, nyt toivotaan että tämä flunssa helpottaa pian. Oma nenä on jo tukossa kun pieni yskivä ja räkää valuva potilas on kainalossani yötä päivää. Toivottavasti lumet säilyvät kun ehdittiin nauttia niistä vain yksi päivä kunnes linnottaudutiin sisälle Akun kanssa ihastelemaan valkeaa maisemaa. Sairastelu on tylsää.