Olen yrittänyt pitkin syksyä tyhjentää kangasvarastojani, lähinnä niitä kaikkia jämiä joita säästän kun en raaski heittää pois. On vanhoja vaatteita ja kankaiden loppuja enemmän kuin ehdin tehdä, osan olen siirtänyt suosiolla jo siivousrättiosastolle. Lapasia on tullut tehtyä useampia pareja, tässä sinisestä fleesestä muutamat.

Neliöpipojen jälkeen olen ahkeroinut saumurilla myös hiippapipoja, vai onkohan nämä tonttuhattuja ;)



Mallin piirsin itse kun ensin mittailin erilaisia pipoja eteisessä. Aika kiva tuli ja sopii moneen päähän, ainakin meiän perheessä.

Pienempien töiden jälkeen päätin tarttua rohkeasti suurempaan projektiin ja tein Alinan huoneen divaaniin patjansuojuksen. Divaani on isännän käsialaa ja vanha patja sai uuden päällisen. Kuvaa en ole "ehtinyt" vielä ottaa, mutta saumurista sain neulan poikki päällistä tehdessäni ja jonkin osan koneesta vinksalleen kun ei enää saanut neuloja alas uusien neulojenkaan myötä...saumuri on huollossa ja tulee toivottavasti jatkamaan hommia ensi viikolla ;)
Seuraava suuri koetus olisi pitkään odottaneet tuolien huput...kangas on ollut pakalla jo useamman vuoden ja projekti on venynyt, ei kyllä ehdi täksi(kään) jouluksi, sillä nyt on ollut vimma tehdä valokransseja paperinarusta.
Muutama on jo valmiina ja tarkoitus on tehdä lisää. Valoa tähän pimeyteen tarvitaan, vaikka maa olikin jo muutaman päivän valkoinen, se ei tunnu olevan pysyvää...

Kuvat ovat kännykkälaatua valitettavasti. Tuntuu että kamera ei enää ole sen parempi, alkaa kai tulla vanhaksi ja on jäänyt vähälle käytölle. Pitääköhän toivoa joulupukilta uudempaa ja terävämpää...

Lumesta tulikin mieleen että on tullut virkattua myös lumihiutaleita. Opettelin ensimmäisen kalastajanlangasta, sitten lisäsin sen kaveriksi heijastinlankaa, sitten kokeilin pelkästä heijastinlangasta ja tässä tulokset:



Heijastustestauksen jälkeen saivat ihan hyvät arvosanat, vai mitä sanotte tästä ;)



Näiden jälkeen olen löytänyt paremman version. Heijastinlankaa ja harmaata vahvaa ompelulankaa, niin lumihiutaleesta tulee tasaisen harmaa ja heijastaa hyvin. Hiutaleita lähti jo maailmalle useampia, tarkoitus on tehtailla lisää ja antaa ystäville ja tutuille pimeyteen valaisemaan :)

Syksy on ollut tuottelias ja silti joulu tulee aivan liian nopeasti. Miksi kaikki ideat tulevat mieleen vasta muutama viikko ennen joulua ?!? Jonain vuonna osaan olla viisas ja aloitan ajoissa, se vuosi ei ole tämä vuosi ;)