Niin, tarina alkaa siitä etten ollut kouluaikoinani mikään neuletöiden ystävä. Silmukat olivat niin tiukasti kiinni puikoissa että sormet olivat ruvella ennenkuin mitään valmista alkoi syntyä. Käsityön opettajani luovutti kanssani kun ei itsekään saanut enää silmukoita irti puikoiltani ja siirryinkin teknisten käsitöiden puolelle siinä vaiheessa mielelläni.

Esikoisen ollessa pieni, istuin siskoni kanssa rupatellen, hänellä neule puikoissa. Siinä sitten yllytti minutkin tekemään jotain pientä, johon vastasin kyynisesti: "Mä näytän sulle ku mä kudon! Siitä ei tuu mitään." Aloitin silmukoiden luomisen, sisko oli ehdottanut pieniä villasukkia, mutta ennenkuin pääsin alkua pidemmälle, kysyin josko siitä tulisikin villapaita. Siihen rakas sisko hieman naurahtaen hymähti, mutta antoi vapaat kädet.

Siitä se into sitten lähti. Elävä neulekirja apunani tein elämäni ensimmäisen villapaidan ja koska intoa riitti, tein siihen sointuvan hiippapiponkin.